Virkavalta paikalle!

Tuntuu, että asiat junnaavat taas paikoillaan. Olemme aloittaneet rekisteröitymisen Belgiaan. Kierrämme ”luukulta luukulle” ja aina saamme vastaukseksi, että ”asia saadaan hoidettua, kunhan teillä on virallinen todistus poliisilta, että asutte ilmoittamassanne osoitteessa”. Näihin luukkuihin kuuluu esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyminen, internetin tilaaminen, puhelinliittymän saaminen. Aluksi minua ärsytti, että poliisin pitää tulla oikein kotiin asti katsomaan. Miksei sanaamme luoteta? Nyt odotan poliisia kuin kuuta nousevaa. Tulisivat nyt h….tti. Ostin Suomesta Marianne-karkkeja odottamaan, että voin sitten tarjota. ”Dear policeman, this is from Finland.” Avasinkin pussin ja maistoin, että ovat kunnossa. Olen ehtinyt melkein kaikki jo syömään ja jos ei ovisummeri pian pirahda, niin ehdinkin. Siinähän sitten haistelevat tyhjää pussia ja miettivät, että olisiko pitänyt tulla aiemmin.

IMG_0043

Illan tullen

Kun täällä saapuu ilta, muuttuu koko Gentin kaupunki ihan erilaiseksi. Päivän häly loppuu, tuuli tyyntyy ja rauha laskeutuu. Kanaaleissa veden pinta on peilikirkas, vanhat talot näyttävät iltavalaistuksessa satumaisilta ja kapeat mukulakadut salaperäisiltä. Osa rakennuksista näyttää elokuvan lavastuksilta ja toisaalta tunnelma on kuin keskiajalla. Kuvat ovat joulun ajalta. Ovat jotenkin jääneet julkistamatta, mutta halusin ne kuitenkin nyt teille näyttää.

DSC_1816

DSC_1815

DSC_1813

DSC_1812

DSC_1951

DSC_1938

Kotiinkuljetus

T latasi puhelimeensa aplikaation: pizza.be. Sitä selatessa näkee lähellä sijaitsevat ravintolat, jotka ovat auki ja kuljettavat ruokaa ja juomaa(!!) kotiin kyseisenä ajankohtana. Pitihan sitä testata. Pari näpyttelyä ja tilaus menemään. 35 minuutin kuluttua meillä oli edessä höyryävä Peperoni Lovers ja pullo ihan hyvää perus punaviiniä. Ja koko homman hinta 35 euroa. Tuommoisen palvelun soisin myös Suomeen.

DSC_1952

DSC_1953

DSC_1955

Läpi näkee

Tämä meidän koti oli ennen muuttomme remontoitu läpikotaisin. Remonttipölyä riittää edelleen. Erityisesti ikkunat olivat saaneet sitä osakseen. Tartuin tänään tuumasta toimeen; kipaisin kaupan etikkahyllylle ja pistin hihat heilumaan. Kämppä kirkastui kertaheitolla.

image

Meillä on kaksi ikkunaa joihin nti O ylettää. Mietin tässä vain, että kuinkahan likaiset ikkunat oikeasti olivatkaan, sillä päivän työni jälkeen nti O ensi kertaa huomasi, että ruudun takanahan on elämää. Mitä tuohon nyt sanois? Ei siitä voinut oikein vihainenkaan olla…

image

image

 

 

Taas paistaa

Jos sitä pari päivää sitten oli havaittavissa pientä kisaväsymystä, on se nyt poissa. Pistimme eilen hihat heilumaa ja nyt on viimeisetkin IKEAn laatikot pois olohuoneesta ja vaatekaapeissa ovet paikoilleen. Hyvä me!

Kaiken kruunasi kuitenkin tämän päivän sää. Aurinko houkutteli pihalle. Täällä Gentissä on sunnuntaisin kukkatori. Matkasimme sinne. Tässä siis kuvien muodossa keväistä mieltä.

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

Kaiken kruunasi vielä kevään ensimmäiset pionit ja niiden ihastuttava tuoksu.

image

Weba

Täällä on huonekaluliike nimeltä Weba. Osa sen tarjoamista huonekaluista on mielestämme kammottavia. Mutta kun jaksaa kierrellä, tekee aikamoisia löytöjä. Kuten esimerkiksi tuleva Otto-sohvamme. (Saimme sen alle puoleen hintaa verrattuna Vepsäläisen tarjoamaan diiliin!) Webassa sijaitsee kahvila, jossa voi joko harkita ostostaan taikka juhlia päätöstään. Siellä on pöytiin tarjoilu. Lista on melko suppea. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kaikki listan tuotteet ovat ilmaisia. Ensimmäisellä kerralla olimme vähän ”öönä”, mutta nykyään tuo tilaaminen sujuu jo rutiinilla. Harmi vain, että tarjolla ei ole mitään naposteltavaa.

image

image

Istuttaisko hetki

Viimeiset kuukaudet ovat olleet elämäni kiireisimmät. Oikeasti näin ei ehkä ole, minusta vain tuntuu siltä. Kiirettä on niin monenlaista.. Vaikka todellisuudessa hotellissa viettämämme aika olikin leppoista, vailla arjen välttämättömiä siivouspäiviä, oli se kuitenkin kovin stressaavaa. Huomaan sen näin jälkikäteen. Tykkään saattaa asiat loppuun. Kun hommat on valmiit, on ihana ja kepeä olo. Kun koitimme etsiä kotia, oli keho ja mieli koko ajan käymistilassa.

Nyt koti on löytynyt. Se ei ole vielä valmis. Osa huonekaluista tulee vasta maaliskuussa ja vaatekaapeistakin puuttuvat ovet. Imuri ei ole viettänyt vielä ainuttakaan yötä sille osoitetussa paikassa. Vaikka kaikki on jo valmiimpaa, en ehdi vielä rentoutua, istua alas ja miettiä, mitä olisi kiva tehdä. Tällä hetkellä odotan päivää, jolloin ainoa aktiviteetti on leikkipuistossa käynti. Siitä tulee hieno päivä.

image