Veneessä

Viime viikolla saimme olla turistioppaina, kun pieni joukko Suomalaisia saapui Gentin kamaralle. Kiitos vielä vieraille! Ihan tästä meidän läheltä saa vuokrata moottoriveneitä. Maksu tulee sen mukaan, kuinka monta tuntia aiot veneillä. Meille sopiva aika oli viisi tuntia. Yhdistimme veneilyyn myös lounaan.

DSC_1504

DSC_1503

Päivä oli oikein onnistunut. Veneellä ajeltiin kanaaleita pitkin maisemia katsellen. Kanaalien varrelta löytyi aivan ihastuttavia taloja ja pihoja.

DSC_1507

DSC_1514

DSC_1508

DSC_1509

Vaikka kyseessä olikin moottorivene, varsinaiseen vauhdinhurmaan emme päässeet. Vene kulki yhdeksän kilometriä tunnissa. Mutta väliäkös tuolla, olimmehan rentoutumassa. Veneessä oli myös pieni hytti, johon saimme tehtyä nti O:lle pedin hänen siirtyessään päivänokosilleen.

DSC_1526

DSC_1513

Mikäs meillä siinä retkeillessä, kun sääkin oli mitä hurmaavin!

DSC_1522

Moodi

Olen Outlet-shoppailija isolla O:lla. T kertoo minun omaavan niin sanotun Outlet-moodin. Tunnustan, olen myös itse tietoinen tuosta moodista. Kun astun Outlet kauppaan, aivoni siirtyvät tuohon kyseiseen tilaan alkaen automaattisesti skannata tarjolla olevia tuotteita.

IMG_2125

Pidän siitä tunteesta, että ostopäätös on tehtävä nopeasti, sillä minulla on mahdollisuus kyseiseen tuotteeseen vain tuon yhden kerran. Siis, tarvitsenko minä juuri tätä? Tai vastaavasti, onko tuote niin hyvässä alennuksessa, että se kannattaa ostaa ilman ehdotonta tarvetta? Olen ymmärtänyt, että mennessäni Outlet-moodiin, en ole ihan kaikkein mukavin ostosseuralainen.

IMG_2126

IMG_2127

Viime sunnuntaina teimme retken Hollannin puolelle Outlet kylään nimeltä Roermond Designer Outlets. Tällaiselle Outletholistille se oli oikein kelpo paikka. Eikä se ollut hullumpi retki myöskään nti O:lle, hän sai kerrankin syödä kerralla tarpeeksi rusinoita. 😉

IMG_2128

Osa 2

Juhannus ei kuulu belgialaisten kesäjuhliin millään tavalla. Me kuitenkin olimme kesäisellä juhlamielellä. Ihan kokkoa emme sentään alkaneet pystyttämään, mutta päivällispöytään halusimme jotakin kesäistä. Ja kas, onnistuimme kasaamaan kutakuinkin täydellisen juhannusaterian.

DSC_1375

DSC_1381

Suurena apuna toimi IKEA. 🙂 Sieltä saimme hankittua niin mätitahnan, sillin kuin akvavitinkin. Koivunoksat nappasimme puistosta ja graavilohen paikallisen kalakaupan tiskistä. Suurimman vaikeuden tuotti perunat. Täällä kun ei uusien perunoiden kausi ole ihan yhtä selkeä kuin Suomessa. Uusia perunoita kyllä oli, mutta ne olivat valtavan suuria. Ei yhtään niin kuin olisimme toivoneet, sormenpään kokoisia. Jälkkäriksi marjakimara. Herkullista!

DSC_1384

DSC_1379

DSC_1380

DSC_1382

DSC_1385

DSC_1387

Ruusu

Elämä on ruusuilla tanssimista: välillä terälehdillä, välillä piikeillä, mutta aina ruusuilla.

DSC_1302

IMG_2079

Elämä ei ole vain rakkautta ja riemua, se on myös tanssimista ruusuilla.

DSC_1305

DSC_1306

DSC_1303

Jotkut marisevat aina, että ruusuissa on okaita; minä olen kiitollinen, että okaissa on ruusuja.
-Alphonse Karr

IMG_2103

DSC_1301

Jos sinulla on kaksi leipää, myy toinen ja osta ruusuja.
-Rabintranath Tagore

IMG_2098

IMG_2100

DSC_1307

Elämä on ruusuilla tanssimista,
-Jalkani ovat verillä piikeistä.

IMG_2104

IMG_2102

IMG_2105

Vielä jonakin päivänä, minä perustan ruusutarhan!

Ajelulla

Päätimme eilen lähteä pienelle sunnuntaiajelulle. Suuntasimme Hollannin lounaisosassa sijaitsevalle isolle saarelle. Saarelle ajettiin meren ali tunnelia pitkin, joka on kuusi ja puoli kilometriä pitkä. Ajoimme ihan saaren kärkeen, pieneen Westkapellen kaupunkiin. Siellä sitten lounastimme ja kiertelimme katuja. Sekä ihailimme merta ja rantaa. Aurinkoista maanantaita!

IMG_2063

IMG_2065

IMG_2067

IMG_2068

IMG_2070

IMG_2072

IMG_2073

IMG_2074

IMG_2075

IMG_2076

IMG_2077

IMG_2078

IMG_2080