Weekend Desk

Belgiassa on palvelu nimeltään weekendesk.be. Palvelun kautta saa varattua hotelliöitä tarjoushintaan lyhyelläkin varoitusajalla. Mukana on myös erilaisia paketteja. Retkiä voi varata eri kategorioista, kuten spa ja herkuttelumatka. Siellä on myös mahdollisuus valita etäisyys kotoa. Tosi kätevä apu pieneen viikonloppureissuun.

IMG_1894

IMG_1924

Me katselimme kohteita alle kahdensadan kilometrin päästä kotoa. Ja teimmekin hyvän löydön. Suuntasimme Hollantiin, Zevenbergiin. Siellä majoituimme kahdeksi yöksi hotelliin. Huoneen lisäksi diiliimme kuului aamiaiset ja molempina iltoina kolmen ruokalajin illallinen. Juomat maksoimme erikseen. Tuo ravintola oli seudun parhaimmistoa ja osoittautuikin paketin vahvimmaksi lenkiksi. Se sijaitsi hotellin viereisessä talossa. Itse hotelli oli aika vaatimaton, mutta siisti ja henkilökunta oli tosi mukavaa porukkaa.

IMG_1912

IMG_1892

IMG_1891

Varsinaista ohjelmaa meillä ei tuolle viikonlopulle ollut. Oli kuitenkin illan tullen kiva pukea vähän parempaa päälle ja siirtyä ravintolan puolelle. Myös nti O vaihtoi mekon ja juhlakengät. Lisäksi tutustuimme naapurustoon. Välillä satoi ja välillä paistoi.

IMG_1917

IMG_1931

IMG_1932

Jätä kommentti